Moonsorrow
Tulimyrsky
1
"Muistan, kuinka katsoin sin� y�n�
ulos ikkunasta. Meri oli tyyni,
ja taivaan t�hti� peitti ohut, harsomainen
sumu. Ranta oli hiljaisempi kuin
koskaan, mutta min� en saanut unta.
Katselin lintujen v�risev�n oksillaan;
ihmettelin miksi ne ovat niin levottomia,
aivan kuin olisivat odottaneet jotain.
My�hemmin ymm�rsin, ett�
kuolema oli kuiskannut niille,
aivan kuten se olisi kuiskannut
meillekin jos olisimme osanneet sen kielt�."
2
"Aamun viel� viipyess� he saapuivat.
Kuusi pitk�� ja kapeaa,
kauniisti koristeltua laivaa piirtyi sumuun alle
virstan p��ss� siit� ikkunasta,
josta min� niit� katselin. Seurasin, kuinka aseistetut miehet yksi toisensa j�lkeen
kahlasivat rantaan ja sytyttiv�t tulen
soihtuihinsa; ja he olivat ensin vaiti, yht� hiljaa kuin rantakin. Sammutin
kynttil�n ikkunaltani toivoen ett� miehet eiv�t olleet huomanneet minua, ja pakenin."
Aseet esiin! Soihdut esiin!
Nyt menk�� ja tuhotkaa! Kaikki polttakaa!
S��li� ei ansaita, jokainen asukas surmatkaa!
J�titte kotinne kostaaksenne, se tehk�� ja t�ytt�k�� kohtalonne!
Tahdoitte verta, nyt siihen itsenne tahrikaa!
Meri peilaa korkeita liekkej�,
lohik��rmeet lep��v�t ylpein� kaiken keskell�.
Katselevat h�vityst�, seuraavat tappajan kirvest� ja miekkaa.
Joku pakenee, repii nuolen sel�st��n. Niin moni verivanaan hukkuu.
Meri peilaa korkeita liekkej�, aurinko tulen mustaan henkeen peittyy.
Niin nousee... tulimyrsky!
Mustaa verta sylkee!
Taivaan maalaa... tulimyrsky!
Liekein maata nylkee!
3
"Se oli kostoretki, vaikka en tiennyt
sit� viel� silloin. Miehet olivat kotoisin siit� samasta kyl�st�, kaukaa
meren toiselta rannalta, johon
me olimme vuotta aiemmin hy�k�nneet...
ja min� muistan, kuinka yksi
heist� oli silloin j��nyt tekem��n
kauppaa kanssamme; luopio,
joka ei halunnut palata omiensa luo, ja me
ostimme h�nelt� avaimet h�nen
kansansa h�vitt�miseen."
Ry�st�k��! Raiskatkaa!
Aamu valkenee kaukana.
Matkojen takana jo miehet miekkoinensa.
Ei n�y ihmist� t��ll�.
Suojaa vailla on kyl�, ei sit� kukaan aavista.
Hy�kk�yksen nopean sarastus l�hett��,
jo talo toisensa j�lkeen palaa.
P�iv� lyhyt monelle lie. Sen jokainen muistaa mist� my�hemmin kerrotaan.
Kun h�n saapui, kun h�n katsoi
kattojen palavan, n�ki rakkaiden kaatuvan.
Ei aseita laskettu. Kuolevan suulla
se mist� he tulivat.
4
"Ei heill� paljon eloonj��neit� ollut.
Taistelutahtoa heill� kuitenkin oli,
ja uusia miekkoja saattoi aina takoa.
Talven ja kev��n kest�ess�
he rakensivat kuusi upeinta koskaan
n�kem��ni laivaa, ja kokosivat niihin miehi�
kaikista heille suopeista naapurikylist�,
kolmenkymment� v�kivahvaa
pohjanmiest� kuhunkin. Heid�n
laivansa eiv�t pel�nneet merta,
ja miehet itse eiv�t pel�nneet mit��n."
Niin miehet matkalleen saatetaan.
Ja v�ki rannalla odottaa, kenties peloissaan.
Huuto kauas jo kiirii, nyt soutakaa!
Niin t�ynn� uhoa nuoret hetke��n vartovat.
Kunnes salmen suulla tyhj�st� myrsky nousee.
Vaivatta repii vahvankin kannelta aaltoihin.
Pohjatuulelle Orm jo raivoissaan huutaa.
T�t� laivaa et kaada! Miehet k�ysiin tarttukaa!
5
"Ehk� se oli joku heid�n jumalistaan,
joka sai koko kes�n rannikkoa
piinanneen vimmaisen tuulen viimein
laantumaan. Eih�n kukaan meist�
arvannut, mik� tuho meit� sen
t�hden kohtaisi; muistan vain jonkun
kironneen sit�, kuinka karja pit�� sumun takia koota takaisin aitaukseen. Mutta linnut tiesiv�t,
ja ne pysyiv�t
vaiti, ja kuuntelivat."
Ei hiljaista rantaa niin.
Merta katso, tunne veden paino.
Mit� vihaa se p��ll��n kantaa.
On niityill� vihreill� noilla rauha kuin kuolemassa.
Liike pys�htyy. Usva pelloilla raskaana makaa.
Pian p�iv� jo h�m�rtyy. Ei merelle n�y.
Torilla jokunen kauppaansa viel� k�y.
Osa kotiin kai aamulla j��nyt on.
Jossain lammas apeana heini��n sy�.
Vierell� paimen n�lk�inen ja levoton.
Sumu tihe� ei avita kenenk��n matkaa.
Ei kukaan tied� mit� meri matkaan saa.
6
"Sin� y�n�, kun sytytin
kynttil�n ikkunalleni... se ei kavaltanut minua,
vaikka uskon, ett� sen olisi pit�nyt.
Muistan katsoneeni, kuinka soihtu
toisensa j�lkeen syttyi, mutta miehet
itse odottivat jotain; ja he
keskustelivat. Juoksin l�heisille kukkuloille her�tt�m�tt� ket��n, ja toivoin ett� he her�isiv�t itse ja tiet�isiv�t
paeta. Eiv�t ne miehet minua
tulleet hakemaan, eiv�tk� ket��n niist�
jotka pian saisivat surmansa."
Vimma katseista loistaa, pelon kohtaa.
Ja talo toisensa j�lkeen palaa.
Ristin kantaja nyt verta kaavullaan.
Jos kultaa vain l�ytyy, se otetaan.
Ry�st�k��! Polttakaa! Tappakaa! Nyt kosto haetaan!
7
"Henkipatto, jota he etsiv�t,
tuli aikoinaan rannoillemme
pohjanmiesten ry�st�retken mukana, yhteen niist�
l�heisist� kaupungeista joissa
kauppamiehet usein k�yv�t. H�n oli voimallinen soturi, mutta ei v�litt�nyt
maineesta, sill� kulta oli sokaissut h�net. Ja h�n saapui my�hemmin luoksemme,
tarjoten meille
mahdollisuutta ry�st�� h�nen
kansansa rikkaudet; ja me maksoimme h�nelle siit� tiedosta jonka h�n meille antoi."
Niin teilleen mennyt kyl�n viimein l�yt��.
Miekka vy�teisill� lep��, auringossa v�lkehtii.
Tuopistaan juo, pitk��n puhuu.
Moni puheesta luopion kiinnostuu.
Meren takaa jostain h�n t�nne saapui.
Meren taakse h�n sukunsa j�tti.
Hetken ep�r�i, palmikkoaan haroo.
H�n tuskin aikoo takaisin.
Suvullaan on rahaa, sen h�n kertoo.
Ja sen kyl�nmies ahnas kuulee mielell��n.
Viel� kuoppaansa lankeaa, sit� viel� ei tied�.
Jokaisen petoksen kuolema lunastaa.
8
"Ja sin� aamuna, kun me olimme laskemassa vesille ja suuntaamassa kohti kanssamme kauppaa tehneen
petturin kyl��, h�n l�hti luotamme.
N�in h�net itse, kun h�n oli k�vellyt
viimeiselt� talolta jo puolen virstaa
antamamme kultas�kki harteillaan; ja siksi tied�n, ett� n�m� kyl��mme my�hemmin hy�k�nneet miehet
eiv�t h�nt� t��lt� koskaan l�yt�neet."
On veri luopion meid�n!
Sen saamme vaikka kaikki pit�isi polttaa.
Saa siit� maksaa mink� myi.
Hornaan veljens� hyl�nnyt joutaa.
Eik� kukaan sit� tied�, ei voinut n�hd�.
Kun jo kaukana maa haastoi typeryyden.
P��t�ksen tarinalleen, h�pe�n hiljaisen sai.
9
"En tied�, kuinka monta p�iv�� lopulta vietin piilopaikassani, sill� palavien talojen
yll� makaava musta savu
peitti auringon; ja ne talot paloivat pitk��n.
Ehk� he l�htiv�t laivoinensa jo
samana iltana, mutta min� en
uskaltanut palata kyl��n viel� silloin. Ja rannalla oli edelleen hiljaista, kun tulimyrsky viimein laantui; mutta
ihmiset olivat kuolleet, ja linnut olivat lent�neet pois."
Pian tanssivat liekit yksin.
Yksin j�� kaunis ranta alle taivaan.
Hiljainen paikkaa haavojaan.
Niin matkaan laivat lasketaan.
Kiirii s�rkynyt ��ni jossain.
Jossain mies yksin soutaessaan laulaa.
Taskut t�ynn�, kohti it��.
Tulen hehku n�ytt�� �isen tien.
Niin tuuli kotiin meid�t vie.