Moonsorrow
Luopion Veri
Auringon kullanhohde hiipuu pimeyteen,
petollisen valloittajan loppu l�henee.
Usvaisten metsien kansa valmistautuu hy�kk�ykseen,
isiens� uskon puolesta se taistelee.
Kun valo katoaa he esiin marssivat
ja miekat rautaiset pian ilmassa tanssivat.
Ei henkiin kukaan j��, he kaiken tuhoaa.
On vasara heill' kaulalla, risti ruohikkoon putoaa.
Teurastus alkakoon...
Kuoloon luopion...
Vihollisen veri virtaa miekan kahvalle
kun ter� sit� janoten jo sy�ksyy syv�lle.
Profeetan lapset,
kohtalonne on kirjoitettu miekkojemme teriin.
Liian kauan olette maitamme asuttaneet.
Emme tarvitse vapahtajaanne,
emme valkoista valhettanne.
Kahlitsematonta ette voi vapauttaa.
Luonto on �itimme,
h�nen povellaan alttarimme.
Pyhimp�mme kaikkialla ymp�rill� asustaa.
Hanget s�ihkyv�t, kosket kuohuvat.
Ne jumalamme ovat,
omaamme emme anna pois.
Pohjoiseen olitte saapuva,
kaukaa tulitte
ja sinne joudutte viel� kerran palaamaan.
Sill� j�lleen keih��mme
saalistavat luopioiden verta.
Kuolema lampaille jotka riistiv�t uskomme,
Pohjolasta poistukaa tai kohdatkaa kostomme.
On jumalanne meille vieras olento,
se ikuisuuksiin kadotkoon, vihamme tuntekoon.
Pian armoa jo anotaan, ei pelastusta n�y.
Mets�n piiloon samotaan, tie kirveen ter��n k�y.
On taistelu koht' voitettu, jo aamu sarastaa,
pian soturimme ratsastaa kohti Tuonelaa.
Kohti Tuonelaa...
Valloittaja katoaa...
Vihollisen veri virtaa miekan kahvalle
kun ter� sit� janoten jo sy�ksyy syv�lle.
Verta vuodattakaa... kuolemaa...
Rauta kalskahtaa... tuskaa...
Tappakaa... kylv�k�� tuhoa...
Ter�t tanssikaa... verta janoten...